Marc Cohn - Mestaritrubaduuri

Kaikkihan me pidämme hyvistä biiseistä. Oli yhtye tai laulaja kuka tahansa, hänellä tai heillä pitää olla hyviä biisejä. Muuten on täysin yhdentekevää, kuinka paljon melua konserttinäyttämöltä yleisön korvakäytäviin tuupataan. Jotkut bändit tekevät biisejä yhdessä, joillakin on selkeä työnjako: yksi säveltää, toinen sanoittaa, kolmas sovittaa. Suosituinpien pop-tähtien takana on usein tarkkaan valikoitu ryhmä lauluntekijöitä, jotka eivät koskaan itse esitä biisejään, vaan tekevät niitä mittatilauksena itseään kauniimmille ja muodikkaammille tähdenlennoille. (Kuulostinko ivalliselta? Niin oli tarkoituskin.)

Ja sitten on ryhmä muusikoita, joita yleisesti kutsutaan laulaja-lauluntekijöiksi. He ovat artisteja, jotka säveltävät, sanoittavat ja esittävät omat laulunsa. Kuuluisimpia tämän ryhmän muusikoita ovat vaikkapa Paul McCartney, John Lennon, James Taylor, Sting, Elton John (joskin Bernie Taupin tekee valtaosan hänen teksteistään) sekä herrat Crosby, Stills & Nash sekä Neil Young. Valtaosa heistä aloitti uransa 60-70-luvulla, joka olikin monilla tavoin laulaja-lauluntekijöiden kulta-aikaa. Ennen Beatlesin aloittamaa taiteellista murroskautta artistit harvoin kirjoittivat omia laulujaan, vaan niitä tehtailtiin Brill Buildingin kaltaisissa sävellyskolhooseissa tehokkaalla tahdilla. Tähän tehotuotanto-ajatteluun palattiin vuosituhannen vaihteessa.

Se hirstoriasta.

Marc Cohn on lauluntekijä parhaasta päästä, käsityön mestari; eräänlainen musiikillinen kuvanveistäjä. Hän julkaisee harvoin (vain 4 studiolevyä 1991-2007 ja yksi coverlevy 2010), mutta kun hän julkaisee, on laatu aina omaa luokkaansa. Cohnin laulut eivät ole koskaan epämääräisiä, eivät koskaan korkealentoista metaforiikkaa. Ne ovat aina tarinoita, kristallinkirkkaita ajatuksen kiteytymiä, joiden tunnelataus ei jää koskaan välittymättä. Hän tekee havaintoja maailmasta, yhteiskunnasta ja ihmiskohtaloista ammattijournalistin tarkkuudella, ja säveltää teksteihinsä musiikkia, jossa sekoittuvat motownin, bluesin, 70-luvun popmusiikin ja rockin parhaat piirteet. Hän siirtyy vaivattomasti ballaadeista New Orleans -bluesiin, kuten "Join The Parade" -levyllä, jonka nimikkobiisi on yksi hienoimpia biisejä, joita olen kuullut.

Cohn tuli kuuluisaksi vuonna 1991, kun hän voitti vuoden parhaan kappaleen Grammy -palkinnon "Walking In Memphis" -nimisellä sävellyksellä. Sulavasti rullaavaa, iloista rock/pop-biisiä kuunnellessa unohtaa helposti, miten haikeasta aiheesta kappale oikeastaan kertoo. Vanhojen lauluntekijöiden (kuten W.C.Handy) ja Elviksen haamut kummittelevat nuorta muusikkoa, joka soittaa pienissä blues-baareissa sydämensä kyllyydestä. Kaiho vanhoihin aikoihin kuuluu läpi.

Kappaleesta on sittemmin tehty useita cover -versioita, joissa lähes poikkeuksetta on unohdettu alkuperäisen todellinen sanoma. Cohn ei ole sittemmin pystynyt kaupallisessa mielessä läpimurtonsa suosiota toistamaan, mutta musiikin laatu ei ole mihinkään muuttunut. Ota levykaupasta mukaan mikä tahansa Cohnin albumeista, niin hyviä biisejä alkaa putkahtelemaan kaiuttimista yksi toisensa jälkeen.

Tällä videolla Marc juurevimmillaan. Mainio liveversio vahvasti blues-vaikutteisestä kappaleesta "Dance Back From The Grave". Cohn kirjoitti kappaleen hurrikaani Katriinan iskettyä New Orleansin kaupunkiin. Padot murtuivat, kaupunki tulvi, monet menettivät henkensä, kotinsa tai omaisuutensa. Studioversio löytyy "Join The Parade" albumilta. Ei jättäne ketään kylmäksi.

marccohn.net